Vanhemmat päivitykset

Täällä vanhempia päivityksiä ja kuulumisia ihan sivuston alkuajoilta, vuodelta 2009 lähtien.

23.10.2010
Taas on kuvailu, tai itseasiassa kuvien käsittely jäänyt hiukan vähäisemmälle. Löysin koirastamme ihan vuoden alkupuolelta kansion, jonka kuville ei oltu tehty mitään. Hummailua hevostapahtuman, Niinisalon kenttäkisojen ja yhden kansiollisen syksyisiä mökki kuvia on myös ollut pitkän aikaa koskemattomana. Sain kuitenkin intoa nyt kuvat hoitaa julkaisukuntoon ja ainoastaan kenttäkilpailujen kuvat pitäisi vielä käsitellä. Nyt on siis kolme uutta kansiota ja yksi tulossa.
Tänä vuonna ei enää todennäköisesti ole juurikaan tapahtumia, joita kuvata. Mahdollisesti joihinkin raveihin vielä pääsen, mutta muuten ainakin näillä näkymin kuvailu jää vain satunnaiseen luonnon ja koirien kuvailuun.

7.5.2010
Onpas tämä kuvausharrastus ollut kovinkin epäaktiivista noiden ravien jälkeen. Mihinkään ei ole oikein ehtinyt mukaan.
Nyt on kuitenkin kaksi uutta kansiollista kuvia taasen julkaistu, nimimerkeillä ”Päivän kuvat” ja ”Alue-estekilaoilut Zilpalla, Söörmarkku”. Kansioissa on yhteensä himpun verran yli 100 kuvaa, toisessa suunnilleen 2/3 ja toisessa sitten se kolmasosa.
Tarkoituksena olisi nyt viikonloppuna (sunnuntaina) ehtiä käymään Niinisalon alue- ja kansallisissa kenttäkilpailuissa, tosin se tarkoittaa, että koiranäyttelyt jäävät välistä ja siis vieläkään ei kansioista löydetä kuin lähinnä yhtä koiraa. Seuraavana viikonloppuna olisi ravit tai vaihtoehtoisesti koiranäyttelyt. Näistä ei sitten kuitenkaan ole niinkään sanottua, lähdetäänkö kumpaankaan. Sitä seuraavana viikonloppuna olisi Ypäjällä kansalliset kenttäkilpailut, sinne ei välttämättä lähdetä, mikäli ei tuttuja noihin osallistu. 29-30 päivä kuluvaa kuuta olisi Ypäjällä kasvattajapäivät, tähtäimet siis sinne päästä. Tosin 30 päivä on Luvialla alue-estekilpailut, katsotaan nyt siis mitä tuleman pitää. Tältä näyttäisi siis kalenteri toukokuulle 2010.

29.3.2010
Laskiais- ystävänpäiväravien kuvat on nyt saatu järjestykseen. Mahdollisia virheitä tunnistuksessa saattaa esiintyä ja näistä erheistä saa mainita asiallisesti sähköpostilla.
Lisäksi lisäiluin sivuille muutamia koristekuvia.

15.3.2010
Toivotaan, että tästä kesästä, tai siis kaudesta tulee parempi kuin viime vuodesta. Viimevuonna kun ei oiekin sopivia aikoja hevosten kuvaamiseen löytynyt, vain muutamaan kisaan ehdimme, joten toivottavasti nyt lykästää paremmin ja kalenteri onkin täynnänsä kisoja, joissa voisi vierailla, mikäli aikaa vain riittää.

15.2.2010
Vuoden ensimmäiset hevoskuvat on nyt päästy kuvailemaan ja saatu myös lisättyä sivuille.

7.2.2010
Ohhoh... Onpa viime päivityksestä kulunut aikaa...
Kalenteri on päivitetty, sieltä pitäisi löytyä kaikki hyvän etäisyyden päässä olevat kilpailut. ”Uutuutena” merkitsin mukaan myös Porissa vuonna 2010 järjestettävät ravit. Ennen kun oli vain näyttelyjä ja ratsutapahtumia. Muutenkin kalenterin pitäisi olla ainakin tällöisen päivämäärän ajan tasalla.
Luvat lista on myös saatu päivitettyä ja lupia onkin tässä tultu jaettua melko tiuhaan tahtiin tammi ja helmikuun ajan.
Yritän tässä helmikuun aikana päästä jonnekin taas hiukan kuvailemaan, niin saadaan hieman eloa kuvienkin puolelle.

12.12.2009
Joulu on jo tulossa, lunta on satanut ihan mukavasti, yli 10cm löytyy ainakin täältä. Mitä nyt näin joulun alla sitten kuuluu?
No. Tänään ollaan muuttamassa photobucketista kuvat.fihiin, tulevaisuudessa kuvat siis ladataan sonjangalleria.kuvat.fi.
Kuvia siis kokoajan päivitellään (lisäillään ”vesileimat” yms.), jonka jälkeen ne ladataan kyseiselle sivustolle ja lopuksi vielä linkitellään tänne. Kun koko urakka saadaan valmiiksi, onkin tänne ilmestynyt monen monta uutta kuvaa ja kansiota. Ulkoasuhan jo tässä onkin vaihdettu. Kalenteriin päivitellään uusia kisoja sitä mukaa, kun tämä kuvien päivittely operaatio alkaa käymään pitkävetiseksi tai se saadaan kokonaan loppuun.
Paljon yritetään siis saada aikaan enne joulua tai pikemminkin vuoden vaihdetta.

14.11.2009
Yritän saada suomenratsujen kuninkaallisten ja niinisalon kenttäkisojen kuvat, sekä lemmikkini ja uusimmat luontokuvat sivuille vuoden loppuun mennessä. Mutta en lupaa mitään.
Ulkoasu vaihdettiin tähän punaisen sävyiseen tänään.

7.7.2009.
Kolme uutta kansiota. 145 uutta kuvaa, joista 62 hevosaiheisia ja loput 83 luontoaiheisia. Kalenteri on muokattu ja se on päivitetty ajan tasalle jo aiemmin.

16.4.2009
Etusivun tekstin alkuosaa vaihdettu, kisa kalenteri on myös päivitetty, joten nyt sieltä löytyy kaikki kisat joihin minulla saattaa olla mahdollisuus päästä, sieltä yliviivataan kisoja sitä mukaan, kun ne ovat ohitse.

1.3.2009
Pientä päivitystä ja muokkausta.

1.2.2009
Noniin. tänään minulla kävi tuuri, tilaisn eilen Johannalta ulkoasun jolloin sain ulkoasun omilla kuvilla ja sellaisen kuin haluan ja tietysti ellaisen mitä ei muilla ole, kiitokset siis hänelle tästä upeasta ulkoasusta siis. Katsotaan kuinka nopeasti saan tämän vaihdettua.

27.1.2009
Ulkoasu vaihdettin, kuitenkin etsisekelen vielä löytäisinkö jonkun joka voisi tehdä minulle ulkoasun, niin ei tarvitsisi käyttää noita valmis leiskoja.

6.1.2009
Sivujen rakennus aloitettiin.
Sivut saatiin kuitenkin valmiiksi jo 9.1.2009, vain ulkoasu on vielä hakusessa.